Mainonta | Ota yhteyttä

Elbeken Eemeli

Blogissani pääset seuraamaan minun ja 3-vuotiaan Welsh Part Bred ruunan, Eemelin kehitystä, tavotteita ja meidän tekemisiä. Meidän tavoitteena tulevaisuudessa on käydä kisoissa ja valmennuksissa säännöllisesti. Kehittyä niin pitkälle este- kuin kouluratsastuksessa kun mahdollista. Blogissa seikkailee välillä myös kaksi muutakin omaa hevosta. Meidän kaksi muuta hevosta ovat eestinhevostamma Elkku ja WelshB ruuna Hammi.

Siirry blogiin: http://elbekeneemeli.blogspot.fi

Blogin viimeisimmät postaukset

93. Silmärumba on vihdoin ohi

Hei! Maanantaina käytiin Eemelin kanssa neljännen kerran klinikalla, haava silmästä oli nyt vihdoin mennyt kokonaan umpeen ja haava muutenki oli…

92. Pitkästä aikaa Eemelin selässä

Moro! Tänään pitkästä aikaa menin taas Eemelin selkään, viimeksi melkein 2 kuukautta sitten sillä on viimeksi ratsastettu. Menin pellolla ilman…

91. Viimenen viikonloppu opistolla

Heips! Nyt on viimeinen viikonloppu opistolla kiinni tänä vuonna. Kolmen viikon päästä meillä alkaa kuukauden mittainen työssäoppi ja sen jälkeen…

90. Mikä Eemelin silmässä on!?

Hei! Eemeli on ollut nyt karsinassa melkein pari viikkoa ja saa olla ulkona vaan hämärään aikaan. Koska sen silmässä on…

90.Eemeli tällä hetkellä ”poissa pelistä”

Hei! Eemeli on ollut nyt karsinassa melkein pari viikkoa ja saa olla ulkona vaan hämärään aikaan. Koska sen silmässä on…

89. Kuulumisia Ypäjältä +peltovideo

Moro! Ypäjällä ensimmäinen viikko ohi ja oli ihan kivaa ja ihan sika rentoa, koska meillä oli vain ohjaustunteja ja nyt…

88. Koulukilpailut Pinsiössä +video

Heippa! Oltiin viime sunnuntaina (29.7.) koulukisoissa Pinsiössä ja mentiin He B Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma 2003/2009.   Edellisenä iltana pesin Eemelin ja…

87. Vajaa kuukausi muuttoon

Moi, Aika ja kesä rientää ja nyt on enää alle kuukausi muuttoon Ypäjälle. Muutto on 19.8. En malttaisi jo odottaa…

85. Kuulumisia

Moi! Hetki jälleen vierähtänyt, mutta jos nyt aktivoituisi tämäkin kun koulukin loppu. Peruskoulusta siis päästy ja nyt odotetaan tietoa mihin…

520

blogia

710

postausta

1

postausta tänään