Mainonta | Ota yhteyttä

Just be brave

Blogi kertoo minun ja Etermanin eli Ettanin yhteisestä elämästä. Ettan on vuonna 2009 syntynyt KWPN-tamma. Kilpailemme yhdessä rataesteitä, tavoitteena korkeammat luokat.

Blogilla on myös YouTube-kanava sekä Instagram-käyttäjä.

Siirry blogiin: http://braveava.blogspot.fi/

Blogin viimeisimmät postaukset

Luukku 14: Tyhjä lukulista – onko blogit kuolleet sukupuuttoon?

Viime aikoina on bloggerin lukulista näyttänyt jokseenkin tyhjältä. Listalta löytyy useita blogeja, mutta melkein kaikki ovat hiljentyneet niin, että 1-3…

JOULUKALENTERI – Luuku 14

Joulumuistot ihanat,mieleeni painan maisemat.Lukuisia hetkiä yhdessä,muistuttaa ne menneestä.En ystävää voisi parempaa,mennä koskaan toivomaan. LUUKKU 14 – Takaisinheitto joulukuviinKoska tänä vuonna…

#1033: Jäätä, pimeyttä ja sadetta

Olin sopinut sunnuntaiaamulle maastolenkin. Etukäteen odotukset olivat tietysti korkealla. Mikäs olisi sen kivempaa kuin aloittaa sunnuntai rauhallisella maastolenkillä aamuauringon säteissä,…

Joulukalenteri Luukku 13: Hevosten ruokinta

Jouluun on enää 11 päivää. Apua, lahjat on lähes kaikki vielä hankkimatta. Tänään olen pohtinut Irman ja Riinan ruokintaa ja…

Valmennuskooste – luukku 12

Nyt nuhan keskellä on hyvä aika muistella viime kerran valmennusta tarkemmin ja miettiä, mitä kehittää, mikä sujui ja mikä ei…

Luukku 13: Onnettomuudet hevosten kanssa

Minulle ei varsinaisesti ole mitään pahempaa sattunut hevosten kanssa. Kerran olen joutunut ambulanssilla sairaalaan ja se oli toissakesänä kun tipuin…

JOULUKALENTERI – Luukku 13

Muistoja monia vuodessa,tarinoita lukuisia kuvissa.Tuhat sanaa enemmän,kertoo kuva ystävän. LUUKKU 13 – Suosikkikuvia 2018 vuodelta Ihanaa keskiviikkoa, toivottavasti teidän viikkonne…

Joulukalenteri Luukku 12: meidän kirjaimet

AilahteleinenNössöNihkeäAaltoileva IlmiömäinenRaakaMainioAntelias RiehakasItsevarmaItsepäinenNotkeaAsiallinen

Satulansovituspäivä

Onneksi sitä kuuluu sellaiseen ihmistyyppiin, että ei juuri stressaa mistään. Tai sitten en… Yhtenä yönä näin unta tuosta eiliselle päivälle…

Paras joululahjamme

Talousasioista ei helposti kirjoitella. Raha-asiat ovat enemmänkin tabu. Hevosenpito ei ole edullista, se vaatii jo jonkinlaista tuloa. Köyhällä kun ei…

Luukku 12: Lempikuvat hevosten kanssa

Kokosin tähän lempikuviani hevosten kanssa. Kirjoitan kuvateksteihin tapahtuman ja miksi kuva on minulle erityinen. Tämä kuva on ensimmäisistä toteuttamistamme ”fantasiakuvauksista”…

520

blogia

671

postausta

3

postausta tänään