Mainonta | Ota yhteyttä

Ruunapolitiikkaa

Blogissa pääset tutustumaan suomenhevosruuna Leevin elämään. Leevin kanssa treenataan maastakäsittelyä, satunnaisesti lännenratsastuksen alkeita, hypätään esteitä, mennään koulua, käydään maastossa ja valmennuksissa. Meidän arkeen mahtuu myös paljon ”ei niin tavoitteellista” ratsastusta eli hyvänmielen ratsastusta. Tavoitteena meillä kuitenkin on päästä kisaamaan esteratsastuksessa.

Siirry blogiin: http://ruunapolitiikkaa.blogspot.fi/

Blogin viimeisimmät postaukset

Toiselle asteelle opiskelemaan

Aika on viimein tullut minullekin hakea opiskelemaan toiselle astelle, minun tapauksessani lukioon. Tai oikeastaan yhteishakuaika umpeutui jo 12. päivä, eli…

Lumikellot

ruokasalin pöydällä Pikaiset sunnuntaimoikat; tänään pitkästä aikaa kamera kädessä, nyt on niin kevät. Ainakin jos pysyttelee sisätiloissa. Ulkona meinaa järki…

Muulin lastaustreeniä + videot saattavat järkyttää

Mietin todella pitkään, että julkaisenko videota lastaustreenistä ollenkaan. Nykyään kun somessa et saa epäonnistua tai toimia muutenkaan niin, että katsojalle…

Mitä eroa on varsan ruokinnalla ja ruokinnalla

Kuvassa olevien varsojen tarina ja vastaus kuvassa esitettyyn kysymykseen tulee tässä: Joulukuussa kahden shettisvarsan tiet erosivat. Eron aikoihin varsat olivat…

No Bake Oreo Nutella Cheesecake

#No, #Bake, #Oreo, #Nutella, #Cheesecake

Mushroom Swiss Burgers

#, #Mushroom, #Swiss, #Burgers

Mieletön loma takana!

Viikko sitten kotiuduimme aivan uskomattomalta lomalta, ja täytyy sanoa että loma teki kyllä niin hyvää. Olimme kaksi viikkoa nauttimassa Mauritiuksen…

HorseFair weekend

Messukausi on avattu Helsingin Horse Fair- messujen, GoExpon ja Kamera & Kuva messujen puitteissa viime viikonloppuna. Olin tänäkin vuonna hyvin…

Raspberries

#photography, #raspberry, #pink, #red, #food porn

Pikakuulumiset

Vihrulla maha sen kuin kasvaa, onhan tiineyttä takana jo 284vrk. Sen kanssa ollaan nyt vaan kävelty. Kentällä vielä hetki sitten…

Stewardiharjoittelussa Ypäjällä

Koska lääkäri oli määrännyt minulle kolme viikkoa tylsistymistä, havahduin siihen tosiasiaan että nyt jos koskaan on hyvä aika suorittaa loput…

Ranch Chicken Tacos

#Ranch, #Chicken, #Tacos

520

blogia

570

postausta

0

postausta tänään