Mainonta | Ota yhteyttä

Suuntana kouluradat

Blogissa kerron treeneistä sekä vähän jotain muutakin välillä seassa. Tavoitteena nousta koulumaajoukkueeseen jollain kaudella, sekä muutenkin kilpailla aktiivisesti.

Siirry blogiin: http://suuntanakouluradat.blogspot.fi/

Blogin viimeisimmät postaukset

#5 Valmennuksia ja kuulumisia

Siitä onkin jo pieni tovi, kun viimeksi tänne kirjoittelin ja nyt onkin tosi kiva taas päivitellä tännekin! Tosiaan mulla oli…

Magnus frá Køstrup

Moikka taas pitkästä aikaa!Tässä on Maukka (Maukkeli, Mau…)Maukka on 19- vuotias issikkaruuna. Aloin vuokraamaan tätä papparaista elokuussa ja vuokraan ainakin…

Joskus on vaan hankalaa. Vielä kuukausi sitten kaikki oli hyvin, hepat muutti omaan pihaan ja tuntui että nyt kaikki on…

90.Eemeli tällä hetkellä ”poissa pelistä”

Hei! Eemeli on ollut nyt karsinassa melkein pari viikkoa ja saa olla ulkona vaan hämärään aikaan. Koska sen silmässä on…

Aikalisä

Kirjoitettu viikko sitten lauantaina 15.9., joten aikasuhteet ovat sen mukaisia Kuvituksena toimivat ihanan Meriken ottamat kuvat huhtikuulta!  Viime viikon sunnuntaina…

360asteen kamerakuvausta

Syksy on vuodenajoista värikkäin, vaikka se enteilee tulevaa harmautta ja loskakautta, on syksy parhaita aikoja kävelyretkiin ja tietysti hevosen kanssa…

Puhdas, muttei tyylipuhdas

Pitkän kisatauon jälkeen päästiin Winnien kanssa naapuritallin kisoihin hyppäämään. Kilpailut olivat yhdistetyt 1- ja 2- tason kilpailut, minkä vuoksi meille…

Ei joudu tekemään ylimääräisiä toistoja, kun tekee hyvin!

Moi!Olen ihan jäljessä kyllä kaikesta mahdollisesta täällä blogin puolella, mutta puhutaan nyt seuraavaksi kuitenkin pappaponi Lucaksesta estetunnilla! Menin tosiaan viime…

#59 Torstai toivoa täynnä

Tulessani kotiin ilmoitin, että kuukauden päästä kisataan jos ponit toimii. Ja nehän toimii! Molemmat hevoset oli eilen todella kivoja ratsastaa….

#1010: Satumaisia kuvia + arvonta

Nyt jos koskaan olisi oiva tilaisuus julkaista ihan asiapainotteista materiaalia, sillä viimeisen viikon sisällä olen ollut kahdessa estevalmennuksessa, yhdessä kouluvalmennuksessa,…

#111 ~ HEPPPA KAMAT JÄRJESTYKSEEN ~

Huhhuh… Kyllä minä tuskastuin kun aloin käymään läpi yhden siis YHDEN ponin tavaroita… Heitin kaatsikalle menevät tavarat suoraan pois ja…

Muulin eka maasto uudella tallilla ja lapasesta!

Postauksen kuvat otti Outi Tukkila pois lukien maastossa otettua kuvaa. Huhuh, vieläkin kädet tärisee… No ei vaan, näin olisin voinut…

520

blogia

867

postausta

6

postausta tänään