Mainonta | Ota yhteyttä

Heidi Mattila ei anna MS-taudin haitata hevosharrastusta

Ylöjärveläinen Heidi Mattila (37) sai MS-diagnoosin vuonna 2010. Miten aktiivisen hevosihmisen elämä muuttui sairauden myötä ja miltä tulevaisuus nyt näyttää?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

– Aloitin ratsastuksen vuonna 1988 ratsastuskoulussa Ylöjärvellä ja lähestulkoon asuin siellä seuraavat 20 vuotta. Ja onneksi asuin, sillä sain sieltä mukaani niin vahvat hevosmiestaidon perusteet, että olen moneen otteeseen jälkeenpäin kiittänyt saamaani oppia. Ajanjaksoon mahtui lukuisia hoitohevosia ja kaksi omaa kaviokasta. Ennen sairastumistani opiskelin hevostaloutta tarkoituksenani tehdä hevosista ihan oikea ammatti.

Oireiluni alkoi rajusti vuonna 2008 ja diagnoosin sain pari vuotta myöhemmin. Muistan ensimmäisen ratsastusyritykseni vuonna 2009, kun pahenemisvaihe oli rajuna päällä. Kun minut jotenkin saatiin kammettua rampilta selkään, pystyin vain vetämään ohjasta oikealle ja vasemmalle. Jalat eivät toimineet ollenkaan, enkä tuntenut koko satulaa takapuoleni alla. Halusin kuitenkin itsepäisesti kokeilla ravia. En kuitenkaan jaksanut nostaa itseäni satulasta keventääkseni ja harjoitusravia pääsin kokonaiset kolme askelta, kunnes kallistuin holtittomasti maata kohti. Luulin silloin, että ratsastukseni olivat sitten siinä. Ja niin ne oikeastaan olivatkin, kuuden vuoden ajan. Kävin tuona aikana yhden käden sormilla laskettavat kerrat hevosen selässä. Koin silloin hyvin voimakkaasti, että jos en kerran pysty ratsastamaan kunnolla, niin parempi olla ratsastamatta ollenkaan.

Vuonna 2014 kuulin kuitenkin Tampereelle rakennettavasta erityisratsastajat huomioivasta tallista. Työkykyselvittelyt olivat silloin ajankohtaiset, joten päätin vielä kerran yrittää tätä hevosjuttua. Kunto oli ollut noususuunnassa diagnoosista lähtien ja periaatteessa hevostaitojen piti olla tallella, vaikkakin ehkä hieman ruosteessa, joten hain Harmoniatallille puoleksi vuodeksi työkokeiluun. Ja sen puolen vuoden jälkeen tiesin, mitä haluan jatkossa tehdä! Työkokeilun lopuksi nousin ensimmäistä kertaa kunnolla hevosen selkään. Se oli samanaikaisesti kamalaa ja ihanaa. Tajusin, että juuri tätä olen koko ajan kaivannut. Siitä on sitten pikkuhiljaa edetty ja opeteltu toimimaan uusista lähtökohdista. Alkuun oli enemmän turhautumista kuin onnistumisen iloa, mutta onneksi meillä on mahtava ratsastuksenopettaja, joka jollain ihmeellisellä tavalla saa olemaan heittämättä hanskoja tiskiin – vaikka miljoonasti niin on huvittanutkin tehdä.

”Saatan unohtaa hetkeksi, kuinka esimerkiksi joku liike ratsastetaan tai olla täysin kykenemätön ratsastamaan montaa peräkkäistä tehtävää. Kerran en tajunnut, miten ristikko muutetaan pystyksi. ”

Tunnustan tappelevani vieläkin vähän tautia vastaan. Minun on vaikea hyväksyä puutteita ja pystymättömyyttä, mitkä MS on tuonut mukanaan. Maassa en koe juuri kärsiväni MS-taudista eikä se minusta edes ulospäin näy, mutta hevosen selässä tunnen olevani vammainen. Omat suurimmat ongelmani ratsastaessa ovat nopeahkon väsymisen lisäksi heikko lämmönsieto (sekä ulkoinen että sisäinen lämpötila), koordinaatiovaikeudet (käytän sujuvasti yhtä ohjaa ja ehkä samalla toista pohjettakin, mutta kolme tai neljä raajaa samanaikaisesti työssä saa aikaan melkoisen umpisolmun) ja kognitiiviset ongelmat. Huonona päivänä en siedä mitään ylimääräistä aistiärsykettä ja pelkästään hevosesta lähtevät jatkuvat signaalit saavat aivot väsähtämään. Monet kutsuvat sitä aivosumuksi. Itse koen kognitiivisesti väsyneenä myös inhottavia unohteluja; saatan unohtaa hetkeksi, kuinka esimerkiksi joku tietty liike ratsastetaan (takaosakäännös, avotaivutus, sulkutaivutus…) tai olla täysin kykenemätön ratsastamaan montaa peräkkäistä tehtävää. Kerran en tajunnut, miten ristikko muutetaan pystyksi. Vähänkö hävetti…

alina

Vammaisratsastuksen monet mahdollisuudet

Opiskelen myös vammaisratsastuksen ohjaajaksi. Tällä kertaa koulutus järjestetään Kiuruvedellä. Marraskuussa, jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, minun pitäisi olla SRL:n hyväksymä vammaisratsastuksen ohjaaja. Meillä on tosi hyvä porukka, ja kouluttajat ovat huippuhyviä, joten tuskin sieltä muuta valmistukaan kuin priimaa!

Katson, että koska olen itsekin erityisratsastaja, se tekee minusta vielä paremman vammaisratsastuksen ohjaajan. Oman kokemuksen (ja kieltämättä monen muunkin henkilön kokemuksen) mukaan, niin sanottu terve henkilö ei osaa eikä pysty rehellisesti samaistumaan tilanteeseen. Minä taas osaan oman kokemuspohjani kautta huomioida asioita, jotka saattavat jäädä terveeltä huomioimatta, koska niitä ei yksinkertaisesti osaa edes ajatella. Kun MS-tauti aikanaan etenee, en välttämättä pysty enää tekemään vammaisratsastuksen avustajan hommia, mutta vammaisratsastuksen ohjaajan polku on auki pidempään, kunhan minulla on hyvät avustajat. Tarvittaessa kelaan vaikka pyörätuolilla rampille ja pidän tunnin sieltä, kunhan minulla on apukäsi maassa hoitamassa mahdollisen taluttamisen ja muun avustamisen.

Opiskelujen lisäksi kirjoitan myös Horse Magic with HM -nimistä blogia, joka luonnollisesti kertoo erityisratsastuksesta. Olen vammaisratsastuksen avustaja, itse erityisratsastaja ja tuleva vammaisratsastuksen ohjaaja, joten surffailen siis molemmilla puolilla – itse oppimassa, mutta myös ohjaamassa muita oppimaan. Haluan tuoda vammaisratsastusta enemmän framille ja rohkaista erityisratsastajia aloittamaan tai jatkamaan harrastustaan. Blogini kohderyhmää ovat kaikki vammaisratsastuksesta jollain tasolla kiinnostuneet; ratsastajat, avustajat, läheiset, kuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset… Ja tiedän, että moni ”terveen” elämäni hevostuttu seurailee sitä myöskin nähdäkseen, kuinka luovin tässä uudessa elämäntilanteessa hevosten keskellä.

WP_20160603_14_08_53_Pro

Kova hinku hyppäämään

Ratsastan tällä hetkellä Harmoniatallilla, jossa erityisratsastajien asiat on huomioitu hyvin. Ratsastan kuitenkin tavisten kanssa eli ihan normaalissa ryhmässä. Tallilla on toki erityisratsastajille omia ryhmiä, mutta itse pärjään ratsastuskoulun puolella. Toistaiseksi olen ratsastanut He B/A -ryhmissä, mutta kieltämättä kaipaisin jo hieman haasteellisempia tehtäviä…

Tällä hetkellä en arjessani tarvitse apuvälineitä. Tosin joudun käyttämään paljon muistamisen tukea, kuten kalentereita, muistilappuja ja hälytyksiä,  ja suunnittelemaan päiväni melko huolellisesti varmistaakseni jaksamisen iltaan asti. Ratsailla taas tarvitsen kumiohjat, sillä muunlaiset eivät pysy kädessä. Ohjissa on myös martingaalistopparit nappuloina kiinnipitämistä varten, mutta niitä en ole juuri tarvinnut. Ratsastan paljon nyrkki auki, koska en jaksa puristaa sitä kiinni, ja nappulaan voin tarttua, jos tuntuu siltä, että kumiohjakin valuu sormista pois. Jos hevonen on vetelä pohkeelle, käytän suosiolla kannuksia ja pitkää raippaa. Jaloissa lihasväsymys näkyy yleensä ensimmäisenä, joten koitan säästellä niitä keinotekoisilla avuilla.

”Luulin, etten ylitä enää koskaan ainoatakaan estettä.”

Vielä muutama vuosi sitten luulin, etten ylitä enää koskaan ainoatakaan estettä tasapainovaikeuksieni takia, mutta niin on kuitenkin tapahtunut jokusen kerran. Tosin ne olivat pieniä, lähestulkoon maahankaivettuja, mutta sieltä on hyvä lähteä ylöspäin. Minulla on tällä hetkellä hirveä hinku päästä hyppäämään! Varmaan, kun olen huomannut, että se on vielä jollain tasolla mahdollista, haluan tehdä sitä nyt, kun vielä pystyn: MS-tauti on kuitenkin etenevä neurologinen sairaus, joten tulee myös aika, kun en enää hyppää esteitä. Kuten sanottu, MS-tauti on hyvin monimuotoinen sairaus ja jokaisella oman näköisensä eri oireineen. Minun kohdallani lihasväsymys tekee ainakin sen, että kenttäratsastajaksi minusta ei ole – eikä onneksi ole hinkuakaan! Tulisi maastosta melkoisesti yliaikaa, kun joutuisin joka esteen jälkeen pysähtymään huilaamaan hetkeksi aikaa! Tällä hetkellä en pystyisi yhtäjaksoisesti suorittamaan edes koulu- tai esterataa, mutta ehkä se saadaan tässä vielä korjattua.

Terveessä elämässä kävin ahkerasti talli- ja seurakilpailuissa sekä este- että koulupuolella, ja muutama piiri- ja aluestarttikin tuli tehtyä. Varsinaisesti kilpaileminen ei kuitenkaan ole koskaan ollut minun juttuni. Kohokohtina kisavuosiltani voisin mainita ainakin tallin poniestemestaruuden vuodelta 1994, seuran koulumestaruushopean muistaakseni samalta vuodelta ja jonkun He A:1:n voitin (vahingossa varmaan) joissain kisoissa. Lisäksi ponini kanssa koluttiin kaikki mahdolliset sijat sinivalkoisista hylättyihin – tulipahan kokemusta!

Enää en itse kilpaile enkä ole käynyt luokituksessa, mutta tässä kohtaa on parempi sanoa, että aika näyttää kuinka tämän kanssa käy. Vammaisratsastukseen puuhataan uutta luokitusryhmää, joka vastaisi juuri minun tarpeitani, joten mielenkiinnolla odotan, miten sen kanssa käy. Joinain päivinä sitä ajattelee kilpailemisesta, että ehkä joskus – toisina taas ettei ikinä!!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ratsastuksen konkreettinen hyöty

MS-tauti on todella yksilöllinen sairaus. Sanotaan, ettei kahta samanlaista tautitapausta olekaan. Yhdellä voi olla kaikki mahdolliset oireet, toisella yksi oire silloin tällöin. Yleisimmät ratsastamiseen vaikuttavat oireet ovat näköhäiriöt, lihasheikkous ja -väsymys, kivut, kognitiiviset oireet (muistiongelmat, keskittymisvaikeus, oppimisen työläys), fatiikki (voimakas uupumus), koordinaatiovaikeudet ja tasapaino-ongelmat.

Tasapainon parantuminen on kaikkein selkein ja konkreettisin hyöty. Minulla on ollut onni käydä liikuttelemassa vanhaa suokkipapparaista, ja sen kanssa ollaan hyödynnetty hevosen liikettä eli käytännössä siis ratsastettu ilman satulaa ratsastusvyöllä ja jalustimilla. Puolessa vuodessa tapahtui niin selkeä muutos tasapainossa, että vaikka itse olen ollut tietoinen ratsastamisen vaikutuksesta tasapainoon jo aiemmin, niin olin silti ällikällä lyöty. Ensimmäinen kokeilu ihan paljaalla selällä oli kynsin hampain harjassa roikkumista enkä silti tuntunut pysyvän kyydissä ollenkaan. Puoli vuotta myöhemmin ratsastelin hevosella maastolenkkejä ilman satulaa, ilman vyötä, ilman mitään, otin välillä laukkapätkiä ja ravailin, jos huvitti. Hyppäsin jopa pienen esteen yli. Enkä siis pudonnut tai kokenut muutenkaan ongelmia selässä pysymisen kanssa. Tykkään myös tehdä tallitöitä ja muuta fyysistä työtä, joka ylläpitää ratsastuksen ohella toimintakykyäni. Tallilla oleminen on myös loistava vastapaino hektiselle arjelleni kahden pienen lapsen kanssa. MS-tauti on kaiken muun lisäksi vielä sosiaalisestikin rajoittava sairaus, joten tallilla lyön käytännössä kolme kärpästä yhdellä iskulla, ja niistä jokainen vaikuttaa omaan hyvinvointiini. 

”Puolessa vuodessa tasapainossani tapahtui niin selkeä muutos, että vaikka itse olen ollut tietoinen ratsastamisen vaikutuksesta tasapainoon jo aiemmin, olin silti ällikällä lyöty. ”

Toivon, että tämän lukee jokainen Suomessa ratsastusterapiasta ja kuntouksista päättävä henkilö: hevonen on todella ainutlaatuinen eläin kuntoutuksessa käytettävänä eikä sen liikettä ja lämpöä pystytä mekaanisesti jäljittelemään. Ratsastaminen ja tallitoiminta on fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ylläpitävää toimintaa. Toivoisin, että jokaisella olisi rajoitteistaan huolimatta mahdollisuus päästä harrastuksen pariin. Tulkaa rohkeasti kokeilemaan, meillä on kyllä keinot vähän haastavammankin tapauksen hoitamiseen! Asiakaspalaute on ollut pelkästään positiivista. Varsinkin hyvin vaikeavammaisten osalta (, jotka eivät siis varsinaisesti opettele ratsastamaan, vaan lähinnä nauttivat elämyksestä) on tullut hyvin kiittävää palautetta. Esimerkiksi ratsastuksen jälkeen asiakkaat ovat kuulemma olleet hyvin rentoja ja rauhallisia, ja nukkuneet seuraavan yönsäkin hyvin. Keskittymisvaikeuksista kärsivien kohdalla on mahtavaa nähdä, kuinka he keskittyvät poninsa ohjailemiseen. Autisti, joka ei ota minkäänlaista kontaktia keneenkään tullessaan, katsoo silmiin lähtiessään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Teksti: Eveliina Korhonen   I   Kuvat: Mattilan arkistot

Katso myös

DSC_0997-001

Kun kaikki on jo sanottu

Anniina Gullansin blogi Unelmien musta ja Emilia Kärjen Tähtisafiiri-blogi lopettivat heinäkuun alussa. Miksi naiset päätyivät lopettamaan bloggaamisen ja mitä heille nyt kuuluu?  Anniinan…

Lue koko juttu »

Julkaistu 18.08.2016 20:16
Kategoria: Haastattelu


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heidi Mattila ei anna MS-taudin haitata hevosharrastusta

Ylöjärveläinen Heidi Mattila (37) sai MS-diagnoosin vuonna 2010. Miten aktiivisen hevosihmisen elämä muuttui sairauden myötä ja miltä tulevaisuus nyt näyttää? –…

Lue koko juttu »

Julkaistu 05.08.2016 0:01
Kategoria: Haastattelu


koulua

Hevosalan ammattilaiset: hevosen terveysneuvoja Marika Kuutti

Marika Kuutti (24) on kauhavalainen vastavalmistunut hevosen terveysneuvoja. – Voin auttaa ruokinnan suunnittelussa ja sopivien varusteiden löytämisessä, käytösongelmissa sekä monissa hevosten terveyteen…

Lue koko juttu »

Julkaistu 18.07.2016 17:23
Kategoria: Haastattelu


_17A7078

”Ratsastusjousiammunnan suurin haaste liittyy usein ratsastajan pelkoon kontrollin menetyksestä”

Villikko Ratsukko -blogista tuttu raisiolainen Anni Jauhiainen (17) löysi ratsastusjousiammunnan valmentajansa kautta. Ratsastusjousiammunnaksi voidaan yleisesti kutsua kaikkea jousiammuntaa, joka tapahtuu…

Lue koko juttu »

Julkaistu 11.07.2016 18:26
Kategoria: Haastattelu


520

blogia

340

postausta

3

postausta tänään