Mainonta | Ota yhteyttä

Kuukauden blogi: Ajoponin vauhdissa

Kuukauden blogi -tittelistä kilpailivat tällä kertaa raviponeista kertovat blogit. Tiukan äänestyksen voitti Ajoponin vauhdissa, joka kertoo Iidasta ja ajoponin uraa aloittelevasta Pekosta.

PicsArt_08-30-06.31.36
Esittele itsesi.

– Olen Iida, 13-vuotias tyttö Jyväskylästä ja käyn 7. luokkaa. Hevoset ovat kuuluneet elämääni reilun kuuden vuoden ajan ratsastuksen merkeissä, mutta lähiaikoina poniraviurheilusta on tullut sitäkin tärkeämpi harrastus. Vuonna 2014 sain ensimmäisen oman ponini Ruutin Pekon, josta blogikin kertoo.


Kerro blogistasi.

– Blogini kertoo 3-vuotiaasta shetlanninponiruunastani Pekosta. Se ajokoulutettiin tänä vuonna, ja nyt tarkoituksena olisi saada ajolenkeistä sujuvampia. Suoritin poniajoluvan kesäkuussa ja tavoitteena olisi päästä ajamaan mahdollisimman pian ensimmäiset startit, mikäli saan jostain ponin lainaan. Ratsupuolen lukijoiden iloksi käyn edelleen joka toinen viikko ratsastustunneilla, joista kirjoitan postauksia, jos saan tunneilta kuvamateriaalia. Ajoponin vauhdissa on ensimmäinen blogini, jota aloin kirjoittamaan joulukuussa 2014 muutama kuukausi Pekon ostamisen jälkeen. Blogi on siis kertonut aina Pekosta, vaikka aluksi se itseasiassa kantoikin pitkään ”Hirnahduksia” -nimeä.


Mikä on mielestäsi paras postaus, jonka olet kirjoittanut? Miksi juuri se?

– Tämä on kyllä vaikea kysymys! Todennäköisesti joku uudemmista postauksista, sillä vanhoihin en ole enää ollenkaan tyytyväinen. Jos joku täytyy sanoa, niin ehkä p-ajokurssista kertova postaus. Siihen käytin myös enemmän aikaa, sillä kirjoitin jokaisesta kurssipäivästä ”päiväkirjaa”, jotka sitten lopulta kokosin yhteen.


Mikä bloggaamisessa on helpointa? Entä vaikeinta?

– Bloggaamisen helpointa asiaa on hankala sanoa, sillä vähän kaikessa on omat haasteensa. Joidenkin postausten kirjoittaminen ja suunnittelu on helppoa, mutta toisten puolestaan vaikeampaa ja aikaavievää. Itselleni on usein myös vaikeuksia saada postaustahti pysymään aktiivisena, ja se onkin yksi miinus blogissani.PicsArt_08-30-06.24.46Miten olet löytänyt poniravimaailmaan? 
– Ostaessani Pekon tiesin, että en koskaan pystyisi ratsastamaan sillä kunnolla pituuteni vuoksi, joten ajattelimme ajokouluttaa sen, vaikka en tiennytkään ajamisesta silloin juuri mitään. Keväällä 2015 aloitimme ohjasajamaan Pekkoa, ja totesimme, että tarvitsin lisää kokemusta ajamisesta. Pääsin leirille Poni-Ilolan poniravikouluun, jossa kiinnostukseni poniraviurheilua kohtaan kasvoi entisestään. Haaveilin silloin suorittavani p-ajoluvan seuraavana kesänä, ja päätin pitää tavoitteistani kiinni, sillä innostuin tästä lajista niin paljon.


Haaveiletko, että pääsisit ajamaan myös hevosella raveihin vai ovatko ponit enemmän sinun juttusi?

– Sitten kun en saa kisata 17-vuotiaana enää A-kategorian poneilla eli shettiksillä, aion siirtyä B-poneihin, joista suuri osa on gottlanninrusseja. Joskus vanhempana olisi kuitenkin hauskaa kokeilla ajaa myös hevosilla kilpaa, mutta sitä ennen haen kokemusta ponien kanssa.


Haaveiletko tulevaisuudessa poniraveissa kilpailemisesta vai jääkö se vain harrastustasolle?

– Kyllä, haaveenani on jo pitkään ollut päästä ajamaan kilpaa poneilla, ja sitä varten ajoinkin kortin. Pekko kuitenkin pysyy ”vain” harrastus- ja hiittikaverina, koska sillä ei voi ajaa kilpaa, sillä sen isää ei ole hyväksytty jalostukseen. Sen vuoksi tulevaisuudessa olisi tarkoituksena ostaa myös toinen poni sen kaveriksi, joka sitten pääsisi ravurin hommiin!PicsArt_08-30-06.27.52Millainen on mielestäsi hyvä blogi? 
– Hyvässä blogissa on selkeää ja kiinnostavaa tekstiä sekä paljon hyvälaatuisia kuvia. Blogissa täytyy olla mielestäni siisti ja nätti ulkoasu, sekä kattavat esittelysivut. Postausten aiheiden tulisi myös olla sopivan vaihtelevia ja välillä olisi kiva katsoa esimerkiksi videoita. Lisäksi postaustahdin pitäisi olla riittävän aktiivinen. Lukulistalleni kuuluu itseasiassa lähinnä vain hevosblogeja, jotka täyttävät nämä kriteerit. Luen sekä ratsastukseen että raviurheiluun liittyviä blogeja. Harvemmin kiinnostun esimerkiksi pelkistä lifestyleblogeista, mutta tulee sellaisiakin selailtua.


Katsotko mieluummin videoita vai luetko postauksia?

– Molemmat ovat kyllä kivoja, mutta enemmän tykkään lukea tekstiä ja katsella kuvia. Videot ovat kuitenkin kiva lisä postauksiin!


Jos sinun pitäisi keksiä hevosbloggaajalle kolme erikoispostausta, mitkä ne olisivat?

– Ensimmäisenä tulee mieleen erikoispostaus oman tai esimerkiksi ylläpitohevosen varusteista sekä ratsastus- tai ravihistoriasta kertova postaus. Tykkään lukea myös erilaisia hevosiin liittyviä mielipidepostauksia!


Tapahtuuko blogissa jotain erityistä vielä tänä vuonna?

– En kyllä vielä osaa sanoa, mutta eihän sitä tiedä vaikka pääsisinkin kilpailemaan vielä tämän vuoden puolella, josta varmasti tulisi postausta blogiin. Ensi vuonna blogissa tapahtuukin sitten kaikenlaista! Toivon mukaan lukijat pääsevät seurailemaan myös Pekon ratsukoulutuksen aloittamista! Itse olen Pekolle liian pitkä, mutta kaverini ja tuttuni ovat lupautuneet auttamaan siinä 🙂
PicsArt_08-07-08.44.22


Teksti: Eveliina Korhonen   I   Kuvat: Iidan arkistot

Katso myös

149-1

Kuukauden blogi: Pennin pyörittäjä

Olipa kerran tyttö ja poni, jotka kohtasivat sattumalta. Yhteistyö lähti sujumaan, ja molemmat tykästyivät toisiinsa, mutta valitettavasti parin tiet erkanivat…

Lue koko juttu »

Julkaistu 13.04.2017 21:11
Kategoria: Kuukauden blogi


pusu_0569

Kuukauden blogi: Takaisin lähtöruutuun

Vuoden 2017 ensimmäisen Kuukauden blogi -tunnustuksen itselleen nappasi Takaisin lähtöruutuun -blogi. Blogissa pääset seuraamaan tätiratsastajan elämää oman kasvattiponin kanssa ja seuraamaan Varsaprojektia….

Lue koko juttu »

Julkaistu 19.01.2017 2:56
Kategoria: Kuukauden blogi


hugo-ja-soros

Kuukauden blogi: Ohjaksissa

Ohjaksissa-blogi nappasi itselleen Kuukauden blogi -tittelin! Blogissa pääset seuraamaan Saaran elämää kahden erilaisen kaviokkaan kanssa: matkassa mukana kulkevat sekä ravuri…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.10.2016 0:30
Kategoria: Kuukauden blogi


PicsArt_08-30-06.31.36

Kuukauden blogi: Ajoponin vauhdissa

Kuukauden blogi -tittelistä kilpailivat tällä kertaa raviponeista kertovat blogit. Tiukan äänestyksen voitti Ajoponin vauhdissa, joka kertoo Iidasta ja ajoponin uraa…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.09.2016 0:01
Kategoria: Kuukauden blogi


520

blogia

1676

postausta

1

postausta tänään