Mainonta | Ota yhteyttä

Kuukauden blogi: Pennin pyörittäjä

Olipa kerran tyttö ja poni, jotka kohtasivat sattumalta. Yhteistyö lähti sujumaan, ja molemmat tykästyivät toisiinsa, mutta valitettavasti parin tiet erkanivat jo samana vuonna. Monien mutkien kautta ratsukko päätyi kuitenkin takaisin yhteen. Kuulostaa aivan joltain nuorten hevosromaanilta, eikö? Juttu on kuitenkin tosi: huhtikuun blogiksi äänestetty Pennin pyörittäjä -blogi kertoo parikymppisestä Janitasta ja tämän toteutuneesta unelmasta, connemaratamma Pennistä.

149-1Kuva: Viivi Räty

Esittele itsesi.
– Olen Janita, reilu parikymppinen nuori nainen Uudeltamaalta. Työskentelen tällä hetkellä kokopäiväisesti, jotta olisi varaa harrastaa vapaa-aikana. Haaveenani olisi kenties jonain päivänä tehdä hevosalalla töitä tai edes jotenkin eläinten kanssa. Hevosharrastusta on kertynyt mittariin jo monen monta vuotta, mutta melkeinpä voisin sanoa, että vasta oman ponin myötä siitä harrastuksesta tuli elämäntapa.

 

Kerro blogistasi.
– Blogini kertoo vain ja ainoastaan Pennin arkielämästä. Connemaratamman kommellukset sopivat luettavaksi ihan jokaiselle, joka vähänkään tykkää humoristisemmasta tavasta suhtautua arkeen. Kaikkea me ei kerrota Pennin kanssa, mutta kellepä nyt kaikki kuuluisikaan. Välillä blogissa saattaa vilahdella jotain erikoisempaakin, mutta periaatteessa aika samanmoisella kaavalla mennään. Unohtamatta silti vähän värikästä tekstiä, joka tekee jokaisesta postauksesta erilaisen.

 

Mistä sait idean bloggaamiseen?
– Olen aina tykännyt hirveästi kirjoittaa ja tuoda omia ajatuksiani paperille. En mä todellakaan olisi uskonut, että kirjoittaisin blogia näinkin pitkään, mutta tässä sitä ollaan, eikä loppua näy. Samaten halusin jotenkin saada Pennistä ottamani kuvat käyttöön ja näyttöön. Kuvaan paljon, joten en jotenkin näe kuvillekaan muuta paikkaa kuin blogin postaukset. Samalla muutkin pääsevät näkemään ne ja minä saan kuulla mielipiteitä.

 

Kerro sinun ja Pennin tarina. Miten päädyit ostamaan juuri sen? 
– Jos kirjoittaisin koko tarinan, ette jaksaisi ikinä lukea sitä. Tiivistän sen jotenkin siis.

Me ollaan tavattu Pennin kanssa vuonna 2014 maaliskuussa silloisella tallilla, jossa vietin hurjan paljon aikaa. Multa oli jokin aika sitten lähtenyt vanha liikutushevonen pois, eikä mulla oikein ollut sellaista ”omaa” hoitohevosta. Penni tuli tallinpitäjälle ylläpitoon ja sain kuullakin sitten, että saan alkaa sitä vuokraamaan. Se oli sellainen yhteinen projekti. Projekti, joka kantoi nimeä ”En liiku.” Lähtötilanteena voin siis kertoa, että ollaan seisty kentän keskellä kolme tuntia liikahtamatta. Ja kyllä, olen pudottanut myös monet kyyneleet.

Saman vuoden kesänä Penni kuitenkin muutti yllättäen takaisin omistajalleen ja minulle jäi vain ikävä. Tuo poni jotenkin vain kolahti. Siinä oli sitä jotain todella mahtavaa, mitä kaipasin ja halusin. Haastetta, jota ei kuitenkaan voinut vain taidolla saada toimimaan. Tarvittiin jotain enemmän. Penni pongattiinkin myynnistä 2014 loppuvuodesta ja siitä sitten lähti oma metsästykseni. Pidin kiinni kynsin ja hampain kunnes vihdoin 2015 elokuun lopussa työ ja tuska palkittiin.

Ja siitä se projekti sitten eteni. Lihapullaponista ratsuksi. Silloin me jo onneksi liikuttiin edes jotenkin. Kaverin avustuksella. Tänä päivänä me kyetään jo menemään ihan tunteja jumahtelematta. Se on ihan pakko mainita.

 

Mikä on mielestäsi paras postaus, jonka olet koskaan blogiisi kirjoittanut? Miksi juuri se?
– Tämä on paha. Kirjoitan jokaisen postauksen ajatuksella, mutta ajastamatta. Käytän jokaiseen yhtälailla aikaa ja vaivaa, enkä kirjoita silloin jos en jaksa panostaa. Olen monesti salaa ylpeä joistakin hyvistä lausahduksista teksteissä, jotka putkahtavat ihan kirjoituksen lomassa. En siis osaa nimetä yhtään mitään tiettyä postausta, joka olisi mieleisimpiä. Ehkä sellainena tekstityyppisenä pidän ”Saapassukset” –postauksesta tai viime vuonna kirjoittamastani ”Kun tajusin omistavani ponin…”, joka kaikessa ihanuudessaan kantaa pieniä totuuden siemeniä. Jos jotakuta puolestaan kiinnostaa lukea pohdintojani blogimaailmasta niin suosittelen tätä: ”Arvelisin sinun lukevan blogiani koska…

 

Koetko, että voit Pennin kanssa tehdä/saavuttaa kaiken sen, mitä olet hevoselämältä toivonut? Vai haaveiletko esimerkiksi jossain vaiheessa omistavasi (myös) hevosen?
– Pennihän on hevoskokoinen jos oikein tarkkoja ollaan! Koen, että Pennin kanssa olen oppinut varmasti sen kaiken pohjan tähän hommaan ja saanut sen suunnan, mitä tavoittelen. En tosin tiedä mitä tavoittelen, mutta en jotenkin kaipaa juuri nyt mitään tämän suurempaa. Olen aina ollut sellainen hevosten ystävä, eikä Penniä ikinä tule korvaamaan mikään tai kukaan, enkä toivokaan niin. Toivon vain, että me eletään pitkään yhdessä ja meidän suhteesta tulee jotain ihan älyttömän hienoa. Sellaista, mitä ei sanoinkaan voi kuvailla.

243-1Kuva: Nea Tani

Mitkä ovat 3 vahvuuttasi ja 3 heikkouttasi ratsastajana?
– Olen ratsastajana hirveän rauhallinen ja kärsivällinen. Toki on niitä päiviä kun hermot menee pienestäkin, mutta näin yleensä en anna virheiden häiritä työskentelyä. Olen älyttömän helläkätinen ja aiemmin en uskaltanut ottaa edes tuntumaa suuhun kun se tuntui järisyttävän väärältä. Koen tämän kuitenkin vahvuutena, koska nykyään omaan tosi tasaiset, paikallaan pysyvät kädet. Kolmantena asiana varmaankin sitten se, että olen vain saanut paljon kehuja kauniista tyylistäni. Apuni ovat pieniä ja huomaamattomia. Ainakin voisin kuvitella, että se on se syy.

Heikkoutena sitten ihan yleinen vinous. Tykkään keikkua aina sisäpuolella ja katsella ponin sisäpuoleista silmää. Vasemman nilkan murtuman takia mulla on myös ongelmia jalustimien pituuksien kanssa; toinen on huomattavasti toista pidempi. Johtuu siitä, ettei nilkka taivu yksinkertaisesti samaan asentoon kuin toinen. Samaten katseesta se, että ponin korvat aina vetävät puoleensa ja nehän voivat vaikka tippua menossa jos niitä ei katsele. Sanoisin heikkoudeksi myös sen, että olen välillä vähän huono käskemään viitaten aiempaan helläkätisyyteen ja rauhalliseen otteeseen. Olen tässä kyllä jo petrannut, mutta välillä voisin vielä olla vähän kovempi, enkä vain hyssytellä.

 

Mikä bloggaamisessa on helppoa? Entä vaikeaa?
– Välillä vaikeaa on oikeasti tekstin tuottaminen. Jos mitään järin hienoa ei ole tapahtunut, on vaikea kehittää minkäänlaista tekstiä. Olen yleensä korjannut tämän sitten vain kuvapostauksella, koska… Mä voin. Tavalliset kuulumispostaukset saattavat olla tylsiä kun taas kuvapainotteisempi kerää lukijat silti klikkaamaan blogiin.

Helpoksi hommaksi voisinkin siis sanoa tuon kuvien postaamisen. Onhan niissäkin se oma työnsä laitella julkaisukelpoisiksi kaikki kuusisataaseitsemänkymmentä kuvaa, mutta se on minulle itselleni jotenkin antoisampaa ja kivaa hommaa. Varsinkin jos saan vielä kommentteja kuvista!

 

Miltä vuosi 2017 näyttää blogisi osalta? 
– Tämä vuosi on itselleni täysin erilainen kuin viime vuosi, koska aloitin työt. Töiden ohella yritän pitää blogin hengissä, niin ja ponin. En usko, että mikään tulee varsinaisesti blogin puolella muuttumaan, jollei jotain radikaalia tapahdu. Kisapäivityksiä, jos nyt lähdetään kunnolla tähän kisakauteen mukaan, Pennin laihdutusprojektia ja sen sellaista. Uusia kaviollisia ei tulla blogissa näkemään tai sen enempää mitään erikoisempaakaan, jollei tule hyviä ideoita tai inspiraatiota. Mutta senhän näkee sentään vielä tämän vuoden puolella, että mitä se sisältää!

 

Jos sinun pitäisi keksiä kolme erikoispostausideaa hevosbloggaajille, mitkä ne olisivat?
– Näitä erikoispostauksiahan on blogimaailma pullollaan, joten on varmaan tosi vaikea kehittää mitään täysin uutta. Voisin kuitenkin ehdottaa (ja samalla kenties haastamaan itseni) tekemään täysin kuvapainoitteisen postauksen, jossa ilmenisi esimerkiksi tallikerta. Yhtäkään sanaa ei saisi käyttää, ei edes siihen kuvaan laitettuna.

Kuukauden suosikit –postaukset on myös noussut hyvin esille, mutta voisikohan tätäkin soveltaa, esimerkiksi ”Kuukauden positiiviset”. Tässä voisi listata vain ja ainoastaan sellaiset hyvän mielen asiat, liittyen nyt sitten ihan mihin ikinä haluakaan.

Kolmantena, pienen pohdinnan jälkeen ja edellistä aihetta vähän lainaten, ”Tämän opin tässä kuussa” –postaus, jossa voisi listata niitä asioita mitkä jäivät takaraivoon tai mistä joku muu on sinua kehunut. Opitko kenties vihdoin, että mikä on oikea ja hyvä jalan asento? Tai kenties sen, ettei suolakurkut kasva puussa?

327-1Kuva: Janita Vuori

KUMPI KAMPI

Kirjoitettu postaus vai videopostaus?
– Kirjoitettu postaus. Minä vain yksinkertaisesti mieluummin luen kuin katson videota.

Tekstit vai kuvat?
– Kuvat. Pidän kuvaamisesta ja pidän kuvien katsomisesta, koska niihin saa sanonnankin mukaan vangittua tuhat sanaa.

Postauksia päivittäin vai pari kertaa viikossa?
– Stressittömästi pari kertaa viikossa. Postauksien määrästä ja tahdista en ole ikinä halunnut kantaa huolta, enkä halua, että muutkaan kantaisivat.

Kommentointi rekisteröityneille lukijoille vai myös anonyymeille?
– Minusta anonyymeilläkin on oikeus sanoa mielipiteensä, tosin en ole typerään anonyymiin omassa blogissani törmännytkään.

Erikoispostaus vai tavallisia kuulumisia?
– Erikoispostaus. Se on aina mielenkiintoisempi vaihtoehto, vaikka en tarkoitakaan, että blogien pitäisi täyttyä pelkistä erikoisista asioista.

004-1Kuva: Viivi Räty


Teksti: Eveliina Korhonen

Katso myös

149-1

Kuukauden blogi: Pennin pyörittäjä

Olipa kerran tyttö ja poni, jotka kohtasivat sattumalta. Yhteistyö lähti sujumaan, ja molemmat tykästyivät toisiinsa, mutta valitettavasti parin tiet erkanivat…

Lue koko juttu »

Julkaistu 13.04.2017 21:11
Kategoria: Kuukauden blogi


pusu_0569

Kuukauden blogi: Takaisin lähtöruutuun

Vuoden 2017 ensimmäisen Kuukauden blogi -tunnustuksen itselleen nappasi Takaisin lähtöruutuun -blogi. Blogissa pääset seuraamaan tätiratsastajan elämää oman kasvattiponin kanssa ja seuraamaan Varsaprojektia….

Lue koko juttu »

Julkaistu 19.01.2017 2:56
Kategoria: Kuukauden blogi


hugo-ja-soros

Kuukauden blogi: Ohjaksissa

Ohjaksissa-blogi nappasi itselleen Kuukauden blogi -tittelin! Blogissa pääset seuraamaan Saaran elämää kahden erilaisen kaviokkaan kanssa: matkassa mukana kulkevat sekä ravuri…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.10.2016 0:30
Kategoria: Kuukauden blogi


PicsArt_08-30-06.31.36

Kuukauden blogi: Ajoponin vauhdissa

Kuukauden blogi -tittelistä kilpailivat tällä kertaa raviponeista kertovat blogit. Tiukan äänestyksen voitti Ajoponin vauhdissa, joka kertoo Iidasta ja ajoponin uraa…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.09.2016 0:01
Kategoria: Kuukauden blogi


520

blogia

1902

postausta

1

postausta tänään