Mainonta | Ota yhteyttä

Kuukauden blogi: Takaisin lähtöruutuun

Vuoden 2017 ensimmäisen Kuukauden blogi -tunnustuksen itselleen nappasi Takaisin lähtöruutuun -blogi. Blogissa pääset seuraamaan tätiratsastajan elämää oman kasvattiponin kanssa ja seuraamaan Varsaprojektia.

pusu_0569

Esittele itsesi.
Olen Minna, 38 vuotta. Asun pk-seudun tuntumassa Uudellamaalla ja rahoitan heppailuni kokopäivätöillä. Ratsastuksen aloitin syksyllä 1990 eli olen harrastanut sitä aika pitkään. Välillä on ollut vähän hiljaisempia kausia, mutta kokonaan en ole missään vaiheessa lopettanut. Harrastusvuosien määrää tosin ei kukaan arvaisi katsoessaan minua hevosen selässä. Pätevähkö selitys tumpuloinnille on 10 vuoden tauko tunneilla käymisessä. Ei kannata kokeilla kotona!

Heppailun keskipisteessä on oma poni Ruusa, joka kääntyi juuri 6-vuotiaaksi. Sen emä oli ensimmäinen oma ponini ja Ruusa on siis ensimmäinen oma kasvattini. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ponimäärä tuplaantuu toukokuussa toisen omakasvatin syntyessä.

 

Kerro blogistasi.
Blogi syntyi jokunen vuosi sitten, kun ponini Ruusan ajo-opettajaksi tuli lh-ihminen. Se avasi uuden maailman. Siihen asti olin enemmänkin tehnyt asioita hevoselle ja nyt aloin opetella tekemään enemmän hevosen kanssa. Siitä tulee blogin nimikin, Takaisin lähtöruutuun, koska tuntui, että joudun aloittamaan hevostelun ihan alusta uudelleen. Blogin nimi on sikälikin osuva, että pari vuotta sitten aloitin taas ratsastustunneilla käymisen ja se tuntui yksin ratsastettujen vuosien jälkeen paluulta alkeiskurssille. Sitäkin hommaa opettelen vähän eri näkökulmasta kuin 1990–2000-luvulla, istuntapainotteisemmin.

Päätähti on tietysti oma ponini ja ensikasvattini Ruusa, joka valitettavasti sairastui keuhkoistaan jo 1-vuotiaana. Ruusa on ehdottomasti elämäni hevonen eikä sen kanssa ole koskaan tylsää. Välillä blogissa esiintyy myös hevosia, joilla käyn ratsastamassa.

 

Mikä on mielestäsi paras postaus, jonka olet kirjoittanut?
Yhtä ylitse muiden ei ehkä ole, mutta parhaita ovat sellaiset, jotka ovat olleet hauskoja tai osuvia muidenkin kuin oman itseni mielestä.

Suosiolla mitaten paras teksti on ehdottomasti syksyllä 2015 julkaisemani ”Tiedoksi niille, jotka harkitsevat parisuhdetta hevosihmisen kanssa”. En olisi mitenkään voinut arvata, miten vimmatusti se lähti heti kiertämään Facebookissa. Vieläkin se tuo ajoittain blogiin kävijäpiikin.Itse pidän myös tekstistä ”Karvaformulan anatomia for dummies”, vaikka ärsyttääkin, että siitä puuttuu tärkein karvaformulan osa eli keskusyksikkö. Tämä teksti ei ole saavuttanut kovin merkittäviä lukijamääriä, sillä blogilla ei silloin ollut kuin ehkä parikymmentä lukijaa ja harva jaksaa selata satoja tekstejä taaksepäin.

sankkari_0690

Miltä vuosi 2017 näyttää blogisi osalta?
Jos kaikki menee hyvin, vuosi 2017 on suuri vuosi niin hevoselämässä kuin sitä kautta blogissakin: varsaprojektissa pitäisi toukokuussa saavuttaa päätavoite eli uusi poni. Peukut pystyyn, että silloin putkahtaisi Ruusasta ulos ensinnäkin elävä ja toisekseen terve uusi poni.
Sen enempiä en ala ennustajaa leikkiä. Olen todennut, että mitä enemmän suunnittelen, sitä varmemmin tulee joku uusi käänne, joka estää toteuttamasta suunnitelmia. Niin että vuosi 2017 on itsellenikin yllätys.

 

Koetko, että hevosblogimaailmalla on annettavaa myös ”täti-ikäisille” vai onko se ennemminkin nuorempien harrastus?
Totta kai blogimaailmalla on annettavaa myös täti-ikäisille. Itse asiassa huomattavasti enemmän kuin ennen uskoin. Ei ole syytä antaa nuorison omia blogijuttuja kokonaan itselleen. Sitä paitsi eikös nuorisotrendi ole jo jossain muualla kuin blogialustoilla? Alun perin aloin pitää blogia kirjoittaakseni itselleni muistiin oppituntien antia ja muita oivalluksia. Ensimmäiset kuukaudet blogi pyörikin ihan vaan ns. pöytälaatikossa. Blogi antoi mahdollisuuden palata nuoruuden harrastukseen, luovaan kirjoittamiseen. Luovalla en tarkoita keksittyä, vaan ilmaisumuodon vapautta. Kun julkaisin blogin, yllätyin nopeasti sen tarjoamista sosiaalisista ulottuvuuksista. Vertaistuesta, toisin sanoen. Se on mahtavaa!

peltolaukka_joulu16_6526

Kerro hieman Varsaprojektista?
Varsaprojektin idea on saada elävä muisto Ruusasta, jonka elinikä realistisesti ajateltuna ei muodostu kovin pitkäksi. Monta vuotta ajattelin, etten voi astuttaa näin vaivaista ponia, mutta vähitellen tunne sitten voitti järjen. Päätös syntyi lopulta tosi nopeasti viime keväänä: kaksi viikkoa ennen sitä kiimaa, johon halusin astuttaa. Niinpä orivalinnankin kanssa tuli kiire. Vaikka sydämeni edelleen halajaakin puhdasta B-welshiä, järjellä ajateltuna sellainen on ratsuksi minulle vähän nafti. Siksi päätin lähteä ratsuponilinjalle.

Valitettavasti vaan Suomen ratsuponiorivalikoima on suppea enkä rehellisesti sanottuna tykkää yhdestäkään käytettävissä olevasta oriista. Ulkomailla oli upeita oreja, mutta niitä ei saanut siirtona Suomeen. Kaverit sitten ehdottivat hevosta. Aikani ajatusta vastustettuani ja tällaisia risteytyksiä tutkittuani uskaltauduin katselemaan puoliverisiä. Siinäkin oli säätöä ja lopulta jouduin vaihtamaan oria päivän varoitusajalla. Poni tiinehtyi toisella yrityksellä 1. kesäkuuta eli laskettu aika on toukokuun alussa 2017.

 

Mikä varsoissa kiehtoo? Miksi juuri varsa? 
Mikäpä ei kiehtoisi varsoissa? Varsathan ovat ihania! On aivan uskomatonta seurata vastasyntyneen varsan kehitystä, kun se aluksi kasvaa melkein kirjaimellisesti silmissä. Se on koulutuksellisesti aivan ”tyhjä taulu”, johon kasvattaja pääsee maalaamaan sellaisen kuvan kuin haluaa – ja osaa. Varsa oppii aivan mieletöntä vauhtia. Vankalla yhden omakasvatin kokemuksella sanoisin myös, että kun poniin pääsee tutustumaan aivan alusta lähtien, suhde siihen muodostuu ihan erilaiseksi kuin aikuisena kohdattuihin hevosiin. Olen halunnut kasvattaa poneja jo pitkään ennen kuin hankin ensimmäisen oman. Koska omaa tallia ei vieläkään ole ollut varaa hankkia, kasvatusharrastus on pitänyt pitää omatarvetasolla.

tiineys7kk_0350

Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on uuden varsan kanssa? Entä Ruusan?
Ruusan tulevaisuus riippuu täysin sen terveystilanteesta. Alkuperäinen ajatus on ollut, että kun varsa on tarpeeksi iso, Ruusan on aika lähteä. Vaikka tietysti toivon Ruusan voivan niin hyvin, ettei minun tarvitsisi sanoa sille hyvästejä vielä aikoihin. Varsan kanssa ei myöskään ole suunnitelmia, on vain toiveita. Toivon siitä itselleni tulevaisuuden ratsua. Toivon, että se on yhtä nätti kuin emänsä ja voin jatkaa näyttelyissä juoksemista sen kanssa. Toivon, että varsa on tamma, jotta voin joskus teettää sillä seuraavan varsan. Mutta kun varsaa ei vielä edes ole, suurin toive ja tavoite on, että se syntyisi elävänä ja olisi terve. Ja tietenkin, että Ruusa selviytyisi synnytyksestä hyvin.

 

Mikä bloggaamisessa on mielestäsi helpointa? Entä vaikeinta?
Kirjoittaminen. Sama vastaus molempiin kohtiin. Teksti on minusta blogissa olennaisinta. Joten silloin, kun kliseisesti sanottuna runosuoni pulppuaa, blogin kirjoittaminen on helppoa ja hauskaa. Vastaavasti välillä iskee valkoisen paperin syndrooma. Ei minulle sellaista tilannetta tule, etten saisi mitään syntymään, mutta joskus teksti on minusta niin huonoa, etten halua julkaista sitä.

Minusta on hyvä kirjoittaa vain silloin, kun siltä tuntuu. Blogia ei minusta ole pakko päivittää, jos tekstiä ei tule. Jos kirjoittaa väkisin, vaikkei huvita, tekstistä tulee väkinäistä eikä sellainen palvele sen enempää kirjoittajaa kuin lukijaakaan. Onhan blogissani myös aika paljon puolivillaista materiaalia, mutta ainakin yritän julkaista vain sellaista tekstiä, johon olen edes jollain tasolla itse tyytyväinen.

lumessa1116_6227

Katso myös

149-1

Kuukauden blogi: Pennin pyörittäjä

Olipa kerran tyttö ja poni, jotka kohtasivat sattumalta. Yhteistyö lähti sujumaan, ja molemmat tykästyivät toisiinsa, mutta valitettavasti parin tiet erkanivat…

Lue koko juttu »

Julkaistu 13.04.2017 21:11
Kategoria: Kuukauden blogi


pusu_0569

Kuukauden blogi: Takaisin lähtöruutuun

Vuoden 2017 ensimmäisen Kuukauden blogi -tunnustuksen itselleen nappasi Takaisin lähtöruutuun -blogi. Blogissa pääset seuraamaan tätiratsastajan elämää oman kasvattiponin kanssa ja seuraamaan Varsaprojektia….

Lue koko juttu »

Julkaistu 19.01.2017 2:56
Kategoria: Kuukauden blogi


hugo-ja-soros

Kuukauden blogi: Ohjaksissa

Ohjaksissa-blogi nappasi itselleen Kuukauden blogi -tittelin! Blogissa pääset seuraamaan Saaran elämää kahden erilaisen kaviokkaan kanssa: matkassa mukana kulkevat sekä ravuri…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.10.2016 0:30
Kategoria: Kuukauden blogi


PicsArt_08-30-06.31.36

Kuukauden blogi: Ajoponin vauhdissa

Kuukauden blogi -tittelistä kilpailivat tällä kertaa raviponeista kertovat blogit. Tiukan äänestyksen voitti Ajoponin vauhdissa, joka kertoo Iidasta ja ajoponin uraa…

Lue koko juttu »

Julkaistu 01.09.2016 0:01
Kategoria: Kuukauden blogi


520

blogia

1676

postausta

1

postausta tänään