Mainonta | Ota yhteyttä

Aikuisratsastajan muistin virkistykseksi

Aikuisratsastaja kertoilee blogissa kaikesta oman suokkiruunan kanssa eteen tulevasta. Postauksia puhdetöiden lisäksi koulu- ja estevalmennuksista sekä hevosen hoidosta. Blogin päätähtenä Aktiivi Cecil Cee (s. 2007).

Siirry blogiin: https://ratsastaja.wordpress.com

Blogin viimeisimmät postaukset

HeA:2 2019 hyväksytysti läpi!

Aika vähäiset oli meidän odotukset, kun lähdettiin kilvanajamaan HeA-tasoista ohjelmaa vuoden tauon jälkeen. Varsinkin kun kyseessä oli meidän ensimmäinen pitkän…

Elokuun treenit

Elokuussa päästiin valmennuksiin jopa kuusi kertaa! Puolet oli kouluvalmennuksia ja puolet estevalmennuksia. Vaikka itsekin suunnittelen jonkinlaisen harjoituksen rakenteen itsenäisiin treeneihin,…

DIY vetoketju kisatakkiin

Löydät tosi kivan kisatakin. Vedät päälle ja kiva on edelleen. Sitten alat miettiä, että mites noi napit pysyy kiinni. Muistat…

Heinäkuun treenit

Heinäkuu ei sitten enää ollutkaan ihan niin hyvä treenikuukausi. Oli melkoisia vesisateita ja sitä myöten meille turhan liukkaita pohjia. Paarmoja…

Viisi maapuomia riittää

Aika usein itselläni on joku ajatus siitä, minkälaista humppaa ollaan tekemässä Ceen kanssa kunakin päivänä. Joskus ratsastuksen aikana suunnitelma muuttuu…

Kouluratsastus ja kehittymisen arviointi

Kouluratsastuksessa ei ole niin helppoa arvioida omaa kehitystään kuin esimerkiksi esteratsastuksessa. Jos esteillä puomit pysyvät ylhäällä paremmin kuin aikaisemmin ja…

Kesäkuun treenit

Nyt tuntuu, että toistan itseäni, mutta kesäkuuKIN meni ihan todella hyvin treenien puolesta ja muutenkin. Pystyttiin tekemään tosi paljon –…

Tee-se-itse muoviset puominpäälliset

Kaikkihan tietää mitä tapahtuu puupuomeille kun ne on tarpeeksi pitkään säiden armoilla – lumen alla, vesisateessa, jäätyvät, sulavat, aurinko paahtaa……

Sorsamon maastorata…

…alkaa hahmottua alkupäästä. Jo pitkään on ollut haaveena tehdä maastorata omille maille. Toistaiseksi pellot on annettu vuokralle, pois lukien Ceen…

Toukokuun treenit

Voi apua! Kevät on mennyt niin nopsaan! Äsken oli tammikuu ja nyt eletään jo kesäkuuta. Pikainen muistelo siis toukokuun treeneihin…

Back to basics – Kyran klinikka 2.6.2019

Tänään oli Pornaisissa Master Dressagella Kyran klinikka Tulevaisuuden Toivot & Tähdet -tapahtuman yhteydessä. Paikalle oli tietenkin pakko lähteä ja itseni…

Huhtikuun treenit

Uskomaton fiilis kun talvi on taas kerran selätetty! Huhtikuussa päästiin treenaamaan pääsääntöisesti sulissa olosuhteissa ja pääsiäisenä saatiin talvikengätkin pois. Kengityksessä…

520

blogia

337

postausta

2

postausta tänään